Ihaillaan Ultima Thulen lintua
Maaliskuun loppupuoli. Takana on pitkästä aikaa oikein kunnon talvi, lunta ja pakkasta on riittänyt juuri sopivasti. Aivan näinä päivinä meillä on jo lupa odottaa ensimmäisiä muuttolintuja.
Lumesta sulavien peltolakeuksien päällä soidinlentojaan lenteleviä töyhtöhyyppiä, pihoille ja metsänreunaan ilmestyviä mustarastaita ja jokiuoman sulapaikkoihin ilmestyviä telkkiä.
Ehkäpä kaikkein juhlallisin kevään aloitus on vielä jäässä olevan joen päällä lentelevä laulujoutsen pari. Pariskunta lentää matalalla siivenkärjet jäätä hipoen töräytellen samalla trumpettiäänellään valon ja lämmön ajan alkaneeksi.
Vuonna 1949 lintutieteilijä Einari Merikallio arvioi Suomessa pesivän viitisentoista laulujoutsen paria. Huolimatta vuonna 1934 tulleesta rauhoituspäätöksestä, oli lintua metsästetty ja sen pesiä ryöstelty vielä koko 1940-luvun ajan. Muonion eläinlääkärinä toiminut kirjailija, valokuvaaja Yrjö Kokko etsi viitenä peräkkäisenä vuotena turhaan laulujoutsenen pesää Lapin syrjäisiltä alueilta. Vihdoin kuudentena keväänä yhteensä liki kahdentuhannen kuljetun kilometrin jälkeen pesä löytyi syrjäiseltä tunturilammelta. Poronnahoista ommellun tekoporon sisältä Kokko onnistui kuvaamaan pesivän laulujoutsenen. Yrjö Kokko kirjoitti kirjat Laulujoutsen Ultima Thulen lintu (1950) ja Ne tulevat takaisin (1954). Yleisesti arvioidaan, että kirjat pelastivat linnun.
Ei uskoisi, että laulujoutsen, niin tuttu näky, oli muutama vuosikymmen sitten lähes häviämisen partaalla. Kalajokilaakso ja sen pellot ovat mieluisia levähdys ja ruokailupaikkoja pesimäpaikoilleen suuntaaville linnuille. Kesällä joutsenia ei juuri näe, mutta kevät ja syksy ovat niiden aikaa. Suomen kansallislinnuksi laulujoutsen valittiin 1981.
Rauhoitutaan hetkeksi, nautitaan keväästä ja ihaillaan laulujoutsenta, Ultima Thulen lintua.
Lumesta sulavien peltolakeuksien päällä soidinlentojaan lenteleviä töyhtöhyyppiä, pihoille ja metsänreunaan ilmestyviä mustarastaita ja jokiuoman sulapaikkoihin ilmestyviä telkkiä.
Ehkäpä kaikkein juhlallisin kevään aloitus on vielä jäässä olevan joen päällä lentelevä laulujoutsen pari. Pariskunta lentää matalalla siivenkärjet jäätä hipoen töräytellen samalla trumpettiäänellään valon ja lämmön ajan alkaneeksi.
Vuonna 1949 lintutieteilijä Einari Merikallio arvioi Suomessa pesivän viitisentoista laulujoutsen paria. Huolimatta vuonna 1934 tulleesta rauhoituspäätöksestä, oli lintua metsästetty ja sen pesiä ryöstelty vielä koko 1940-luvun ajan. Muonion eläinlääkärinä toiminut kirjailija, valokuvaaja Yrjö Kokko etsi viitenä peräkkäisenä vuotena turhaan laulujoutsenen pesää Lapin syrjäisiltä alueilta. Vihdoin kuudentena keväänä yhteensä liki kahdentuhannen kuljetun kilometrin jälkeen pesä löytyi syrjäiseltä tunturilammelta. Poronnahoista ommellun tekoporon sisältä Kokko onnistui kuvaamaan pesivän laulujoutsenen. Yrjö Kokko kirjoitti kirjat Laulujoutsen Ultima Thulen lintu (1950) ja Ne tulevat takaisin (1954). Yleisesti arvioidaan, että kirjat pelastivat linnun.
Ei uskoisi, että laulujoutsen, niin tuttu näky, oli muutama vuosikymmen sitten lähes häviämisen partaalla. Kalajokilaakso ja sen pellot ovat mieluisia levähdys ja ruokailupaikkoja pesimäpaikoilleen suuntaaville linnuille. Kesällä joutsenia ei juuri näe, mutta kevät ja syksy ovat niiden aikaa. Suomen kansallislinnuksi laulujoutsen valittiin 1981.
Rauhoitutaan hetkeksi, nautitaan keväästä ja ihaillaan laulujoutsenta, Ultima Thulen lintua.
Kuvat ja teksti: Hannu Virtanen